sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ihamaniemen nuorisoseura

Ihamaniemen nuorisoseuran seuralehden "Kehittäjän" kannessa vuonna 1924 ollut Sylvia Blomqvistin tekemä Härkin myllyä esittävä kuva. – Ihamaniemi isiemme maata, s. 166.

Mitä nuoriso teki siihen aikaan, kun nettiä tai televisiota ei vielä ollut? Osallistui esimerkiksi kotikylänsä nuorisoseuratoimintaan. Suomen nuorisoseuraliike sai alkunsa 1800-luvun lopulla, ja vaikka moni nuorisoseura on edelleen olemassa, niiden toiminta oli varsinkin 1900-luvun alkupuolella todella laajamittaista. Monessa kylässä oli oma nuorisoseura, joka järjesti iltamia, harjoitteli näytelmiä, piti opintopiirejä ja urheilukilpailuja ja oli usein kylässään merkittävä sosiaalisen elämän kanava.

Itseäni nuorisoseuraliike alkoi kiinnostaa, kun löysin isoisäni Aatto Asikaisen jälkeenjääneistä papereista puheita, joita hän oli pitänyt Enonkosken Ihamaniemen nuorisoseuran järjestämissä tilaisuuksissa 1920-luvulla. Kyläkirjassa Ihamaniemi isiemme maata (s. 163–167) on myös muistitietoa tästä nuorisoseurasta, joka perustettiin 21.1.1914.

Tiedonhaku Ihamaniemen nuorisoseuran elämästä 1920-luvulla helpottui äskettäin ratkaisevasti, kun Kansalliskirjasto jatkoi digitoituina julkaisemiensa sanomalehtien sarjaa vuoteen 1929 asti. Erityisesti Itä-Savon ja sen edeltäjän "Savolaisen" palstoilla nuorisoseura mainitaan usein. Artikkelit antavat arvokasta lisätietoa seuran historiasta siksikin, että suurin osa seuran omasta arkistosta tuhoutui tulipalossa vuonna 1974. Lehtijutut on merkitty leikkeiksi, joita voi lukea alla olevista linkeistä.

Ihamaniemen nuorisoseura mainitaan maakuntalehdessä ehkä ensimmäisen kerran heti perustamistaan seuranneena kesänä, kun Itä-Savon nuorisoseurojen liitto piti vuosikokoustaan Punkaharjulla, ja Ihamaniemi lähetti kokoukseen edustajakseen Eino Asikaisen.

Ihamaniemen nuorisoseura tunnettiin sittemmin erityisesti aktiivisesta urheiluharrastuksestaan ja järjesti kyläkirjan mukaan ensimmäiset kesäurheilukilpailunsa heti kesällä 1914. Seuraavana vuonna seura anoi kunnalta käyttöönsä urheilukenttää Härkistä, mutta kunta ei siihen myöntynyt, vaan neuvoi seuran jäseniä urheilemaan suolla, koska "siellä ei koske, jos kaatuukin".

Tammikuussa 1916 pidetyssä vuosikokouksessa seura nimitti johtokunnan lisäksi myös erillisen huvitoimikunnan sekä edustajansa liiton vuosikokoukseen. Toimikuntien jäsenistössä on mm. Luostarisia, Lyytikäisiä, Kinnusia, Koikkalaisia, Sikasia ja Pölläsiä. Helmikuun katsauksessa todettiin, että seuran toiminnassa oli ilmennyt jonkin verran erimielisyyksiä, joista oli ollut haittaa toiminnalle. Marraskuussa päätettiin ryhtyä harrastamaan kotiopintoja. Seura ei katsonut voivansa toteuttaa iltamia liiton yhteisiin juhliin, vaan halusi mieluummin keskittyä sisäisiin harrastuksiin ja pyrkiä vaalimaan sopuisaa henkeä, etteivät "turhat riidat pääsisi kylvämään eripuraisuutta jäsenistöön".

Tammikuussa 1917 maakuntalehti julkaisi nimimerkki "Kosken-Enon" pakinan, jossa hän arvioi enonkoskelaista nuorisoa. Hänellä oli ollut keskustelukumppaninaan tehdaspaikkakunnalta kotoisin ollut mies, joka surkutteli kotipaikkansa nuorisoa, sitä kun eivät hänen mukaansa kiinnostaneet muu kuin "korteilla ja pulloilla urheilu", eikä heidän lukemistonaankaan olleet muut kuin "siveetön sukupuolikirjallisuus ja uskonnonkielteiset lehtiset".

Enonkoskella tilanne oli kuitenkin parempi, koska Kosken-Enon mukaan "meillä on jälellä jotain saloelämän puhtaasta vaikutuksesta ruumiiseen ja sieluun, ja nuoremme kasvavat enimmäkseen kodeissa, joissa vallitsee vakava henki". Pakinassa mainittiin, että Simanalassa, Karvilassa, Hanhijärvellä ja Ihamaniemessä nuoriso oli hankkinut itselleen omin voimin runsaan kirjaston. Myös hiihtäminen oli suosittu harrastus monissa kylissä.

Saman vuoden heinäkuussa  henkiset harrastukset alkoivat jo tuottaa Ihamaniemessäkin näkyviä tuloksia: nuorisoseuran jäsenet Hilda Sikanen, Hjalmar Herranen, Iida Kinnunen, Aatto Asikainen ja Veikko Sikanen suorittivat kotiopintojensa pohjalta tutkinnon Suomen historiasta. Seuraavana talvena Suomen historiaan kirjoitettiinkin sitten merkittäviä uusia lukuja, kun maa itsenäistyi joulukuun kuudentena ja joutui seuraavana keväänä veriseen sisällissotaan.

Ei ihme, että myös nuorisoseuran toiminta oli vuonna 1918 varsin lamaantunutta. Jo tammikuussa 1919 pidettiin Saramäessä kuitenkin vuosikokous, jossa päätettiin lähteä uusin virkein mielin eteenpäin, ja toimintaan oli saatu myös uusia jäseniä. Kokouksessa nimettiin johtokunnan ja huvitoimikunnan lisäksi myös kirjasto- ja kotiseututoimikunnat sekä perustettiin opintokerho. Seuralehti Kehittäjän toimittajaksi nimettiin Veikko Sikanen.

Vuoden 1922 vuosikokouksesta tehdyn uutisen perusteella toiminta oli edelleen laajentunut, ja nyt valittiin jäseniä myös kalustontarkastajiksi, raittiudenvalvojiksi ja järjestysmiehiksi, näytelmänjohtajaksi, tarjoilutoimikuntaan ja kirjastonhoitajaksi. Silti todettiin, että seuran toiminta oli ollut varsinkin loppuvuonna laimeata. Vastuunkantajien löytäminen ei ollut silloinkaan helppoa: uutisen mukaan nuorisoseuran työ tahtoo jäädä yksilöitten niskoille ja tämä suuresti lamauttaa seuran toimintaa. Tämän lisäksi on puolueitten erilaiset toiminnat, sekä muitten edistysseuratoiminta vienyt mukaansa enimmän osan kansalaisia ja nuorisoseuratyö on näin ollen jäänyt sivuasiaksi.

Seuraavan vuoden marianpäivänä nuorisoseura järjesti Apurilla Arvi Kinnusen talossa yleiset iltamat ja nuorisoseurapäivät. Aatto Asikainen piti siellä puheen aiheesta "Miksi tarvitaan nuorisoseuroja", ja "humoripuolena" nähtiin kuvaelma "Herra roviissorin leikkaus", jota mm. Emil Klemettinen esitti verhon takaa. Tämän jälkeen nähtiin näytelmä "Koivulan kihlajaiset". Lisäksi oli luonnollisesti yhteislaulua, tarjoilua ja tanssia.


Vuoden 1923 vuosikokouksessa seuraan nimettiin jo yhdeksän erilaista alaosastoa johtokunnan lisäksi: huvitoimikunta, maatalous-, kotiopinto-, kotiseutu-, nuortenkasvatus-, urheilu-, näyttely-, kyläpiiri- ja rakennustoimikunnat.  Vuosikokouksen yhteyteen oli järjestetty myös ohjelmallinen illanvietto, mutta järjestelyt valuivat hukkaan, kun väki lähtikin työväenyhdistyksen järjestämiin tansseihin, ja koko iltaohjelma jäi toteuttamatta.

Maaliskuussa 1924 seura järjesti kyläpiirien väliset hiihtokilpailut, joissa Suurenmäen kyläpiiri voitti ja Ihamanimen piiri tuli toiseksi. Kisojen jälkeen oli vielä iltamat, joissa mm. pidettiin puhe murtomaahiihdon merkityksestä. Kesällä 1925 raittiustoimikunta järjesti iltamat, joissa mm. kuultiin puhe aiheesta "Mitä olisi tehtävä, että yleisö ryhtyisi noudattamaan täydellisesti maassa kieltolakia" ja laulettiin laulu "On aate pyhä ja kallis". Seuraavana keväänä seura järjesti kansakoululla äitienpäiväjuhlan, jossa vieraiden kukittamisen ja tervetuliaiskahvien kerrottiin ottaneen "runsaasti aikaa".

Heinäkuussa 1926 pidettiin kyläryhmien välinen viisiottelu, jossa suurmäkeläiset saivat taas kiertopalkinnon haltuunsa. Kisojen jälkeen pidettiin iltamat Antti Niirasen talossa, jossa mm. Edith Saramäki sai nuorisoseuramerkin ja laulettiin nuorisoseuralaismarssi. Tätä seurasi vielä puoleenyöhön jatkunut yhteinen ohjelma, kunnes "seinällä tasaista tahtia kulkeva ajanmittari kahdellatoistalyönnillä antoi uloskäskyn ja joukko häipyi tyytyväisin mielin kesäiseen yöhön matkaten kotejansa kohden."

Nuorisoseuratoiminnan sosiaalista merkitystä kuvaa hyvin maaliskuussa 1927 järjestetty jäähyväisjuhla, jonka seura piti Yrjö Löppöselle ja tämän vaimolle, kun he olivat muuttamassa pois paikkakunnalta. Muuttajille oli ostettu läksiäislahjaksi puoli tusinaa hopealusikoita, ja tilaisuudessa kuultiin puheita ja tervehdyksiä liikutuksen tunteisiin asti. Yhteislauluina laulettiin taas nuorisoseuralaismarssia sekä arvatenkin tilannetta varten valittua laulua "Riennä riemuin eespäin vaan".


Pääsiäisenä 1927 Härkillä Pekka Pesosen luona pidetyssä kuukausikokouksessa oli niin vilkasta keskustelua, että puheenvuoroja piti jo alkaa rajoittaa. Samana vuonna pidetyssä vuosikokouksessa näkyi, että seuralla alkoi jo olla omaa historiaa, kun se kutsui kunniajäsenekseen emäntä Iida Saramäen kiitokseksi hänen pitkällisestä työstään seuran hyväksi.

Heinäkuussa 1928 pidettiin Enonkosken nuorisoseurapiirin yhteiset kesäjuhlat Koskelassa. Juhliin sisältyi mm. käynti sankarihaudoilla ja Petravuorella. Jumalanpalveluksessa kirkkoherra M.M. Heliövaara suuntasi puheensa erityisesti nuorille ja tahtoi ohjata heitä tielle, jolla "todelliset elämänarvot voidaan saavuttaa". Alma Kuvaja Simanalan ns:sta voitti naisten 100 metrin juoksun ja Kerttu Östring Ihamaniemen ns:sta puolestaan lausuntakilpailun.

Elokuussa 1928 seura järjesti urheilukilpailut ja iltamat Hanhivirralla, ohjelmassa oli mm. Helvi Hannikaisen puhe. Vuoden 1929 jälkeisiä tapahtumia ei enää voi seurata digitoiduista sanomalehdistä, mutta kyläkirjan mukaan seura hankki yhdessä maamiesseuran kanssa vuonna 1940 tontin Enonkosken kunnalta taloa varten. Seura oli siis toiminut siihen asti käytännössä yksityiskodeissa ja koululla. Lottien kyläosasto lahjoitti myöhemmin tontin ostoon 5000 markkaa, ja sittemmin tontti annettiin maamiesseuralle, joka rakensi siihen Talkootuvan.

Nuorisoseuran toiminta hiljeni ja loppui 1950-luvulla. Kyläkirjan mukaan tähän vaikutti osittain Maatalousnaisten kyläosaston perustaminen ja Maamiesseuran talon rakentaminen. Erityisesti 1960-luku oli kuitenkin suuren murroksen aikaa ihmisten vapaa-ajan vietossa ympäri maata, kun mm. iltamaperinne alkoi hiipua, ja ihmiset alkoivat viihtyä yhä enemmän kotona television ääressä.

Lopuksi ote tervehdyspuheesta, jonka Aatto Asikainen piti nuorisoseuran joululaulujuhlassa Saramäessä vuonna 1924:

Ikään kuin talven valta kahlehtii luonnon, samoin kahlehtii ihmissydämet usein itsekkyys, omanvoitonpyynti, viha, vaino, kateus, juoppous ym. paheet, jotka saattavat erimielisyyttä ja rauhattomuutta ihmisten kesken, sekä yksityisille että koko kansakunnille. Näin talvipäivän seisahduksen ja vuoden päätöskohdan aikana täytys seisahtua ja katsahtaa taakseen, eikö elämässä olisi jotain parantamisen arvoista. Onko nuorison käytös mallikelpoista, täyttääkö se sivistyneen kansalaisen vaatimukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti